Metsän jälkeen

Olen tullut siihen tulokseen, etten tiedä oikein mistään mitään. Elin hetken jossain elämänhallinnan illuusiossa, jossa siisti koti = selkeä elämä. Hyvä on, olen minä muillakin elämän osa-alueilla onnistunut selkeyttämään asioita, mutta sekin voi olla vain illuusiota.

En muista, koska minulla olisi viimeksi ollut lomaa keskellä lukuvuotta. Tämä ei voi johtua vain siitä, että olen tehnyt tehtäväni fiksusti ja ajoissa, vaan kyseessä on pakko olla minun virheeni. Olen ottanut itselleni aivan liian vähän aivan liian helppoja kursseja, enkä valmistu enkä etene enkä saa ammattia eikä minusta tule yhtään mitään.

Tai sitten olen vain itsesääliin vajonnut olento, jonka pitäisi ryhdistäytyä ja keskittyä siihen, mikä elämässä on hauskaa.

Taidan valita jälkimmäisen.

Eilen muistin, että tärkein asia maailmassa on luonto ja parasta mitä voi tehdä, on liikkua luonnossa. Olen tiennyt sen jo pitkään, mutta kun olen kiireinen tai sairas, jumittaudun tähän ihmisten ja sähköllä toimivan viihteen turmelemaan maailmaan. Ikkunan läpi ulkoilma näyttää kylmältä ja kurjalta ja päästäkseen metsään joutuu kävelemään monta kilometriä asvalttia ja ohittamaan paljon elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä. Parasta mitä voisin tehdä, olisi kaikesta huolimatta liikkua pitkiä ja pidempiä lenkkejä, että voin kuntoni puolesta lähteä vaeltamaan, kun sopiva hetki tulee eteen.

Samaan aikaan olen silti tietoinen siitä, että elämässä on muutakin. Vaikka ajatuksen tasolla voisi olla mukavaa elää erämökissä ja tehdä etätöitä sen verran, että pysyn hengissä, en oikeasti voisi elää niin. Tarvitsen ihmisiä. Tarvitsen rakkautta ja hauskuutta ja uskomattomia kertomuksia.

Tasapainon löytäminen tuntuu liki mahdottomalta. Mutta aion yrittää. Edelleen.

Tämän blogin tarkoitus uudelleenmääriteltynä

Minua kyllästyttää ajatus siitä, että pitäisin fiksua ja asiapohjaista blogia, jossa kertoisin, miten olla onnellisempi. Aivan kuin tämä olisi joku roolileikki. Täydellinen Maisa kertoo, miten sinäkin voit olla täydellinen.

Olen ihan samanlainen stressaaja kuin kaikki muutkin. Tänään olen jynssännyt vessan kaakeleita ja pessyt hellaa, koska appivanhemmat tulevat käymään. Viimeisen tunnin olen miettinyt, pitäisikö vaihtaa ehjät sukkahousut rikkinäisten tilalle. En tiedä, onko peukalonpään kokoinen reikä kauhean paheksuttava (varsinkin kun minulla on todella pienet peukalot).

Asuntounelmanikin ovat vähän muuttuneet. Muistelin tänään, miten kodissani oli ennen tilaa ja kahvikuppeja kaikille vieraille. Nyt ihmiset joutuvat istumaan hankalasti kylki kyljessä ja huutelemaan toisilleen hyllybarrikaadien takaa. Haaveilen siitä, että muuttaisin yksiöön enkä ottaisi mukaan yhtään huonekalua. Jos minulla olisi vieraita, istuisimme lattialla ringissä kuin nuotiolla ja kaikilla olisi mukavaa, koska kotini olisi täynnä tyynyjä.

Tiedän kuitenkin, ettei kukaan jaksa olla aina retkellä. Lattialla on hankala pelata valtavasti tilaa vieviä lautapelejä ja varjella hyväntuoksuisia ruokia koiralta. Opiskelukin olisi varmaan lopulta ärsyttävää. Rakastan kyllä kirjastoja ja niissä asumista, mutta joskus on pakko levittää elämänsä kirjoituspöydälle ja opiskella ihan rauhassa pari minuuttia kerrallaan ja häärätä joka välissä kaikkea muuta. En varmaan ikinä pesisi ikkunoita tai pyyhkisi pölyjä jalkalistoista, ellen toisi tenttikirjoja kotiinkin.

En ole ihan varma, mitä haluan elämältäni, kodiltani, ihmissuhteiltani tai opiskeluiltani, mutta ehkei sitä tarvitsekaan tietää. Siksi voin kai myös julistaa tämän blogin aiheen täydellisen epämääräiseksi ja päämäärättömäksi. Tästä lähin aion kirjoittaa ihan mitä huvittaa juuri sillä hetkellä.

Iloisia asioita

Tänään minua on ilahduttanut...

- sarjakuvien ja romaanien lukeminen sängyssä peiton alla keskellä päivää
- Muumimamman keittokirjan ohjeella tehty sienimuhennos
- ihanien omakotitaloihmisten tien varteen laittamat "ota tästä omenoita"-korit
- sähkölankojen ylle heitetyt lenkkarit (päässäni alkoi tietenkin heti soida SMG:n Tiistai)
- syksyn lehdet
- mummo, joka putsasi rollaattorinsa pyöriä tiskiharjalla keskellä kaupan pihaa (ei siksi, ettei kaupan lattia olisi sorkeentunut, hän nimittäin lähti pihasta kadulle jatkamaan matkaansa)
- koiran loputon ilo ja kiinnostus kaikkia maailman asioita kohtaan (ja se, että tänään koira osoitti kiinnostustaan kiltisti ja nätisti kuten on opetettu)
- maasta löydetty lyijykynä, koska maasta on aina hauska löytää toimivia kyniä
- avokadoruisleipä yrttisuolalla

Ja ennen lenkkiä minä vielä kuvittelin, että olen heittänyt päivän hukkaan! Päinvastoin, minun päiväni on selkeästi ollut täynnä onnea.

Viiden minuutin terveiset

Epäonnistuin. Havahduin noin viikko sitten siihen, että kaikki tentit ja deadlinet ovat tulevalla viikolla, eikä minulla ole vielä edes tarvittavia kirjoja. Tein tunnintarkkoja suunnitelmia ja listasin yhä uudelleen tekemättömät tehtävät ja pakolliset velvollisuudet (kuten koiran ulkoiluttamisen ja syömisen). Paperilla kaikki oli mahdollista.

Todellisuudessa jätin kaksi kirjaa lukematta kokonaan, siirsin ei-niin-tärkeän palautuksen hamaan tulevaisuuteen ja asetin sosiaalisen elämän kokonaan tauolle. Ponnistukseni ei ole vieläkään ohi, mutta uskon selviäväni siitä. En edes ole yhtään pahoillani, että ajauduin tähän tilanteeseen. Olisi tietysti ollut mukavampaa opiskella ja kirjoittaa kaikessa rauhassa, mutta nyt ainakin arvostan vapautta taas hieman enemmän. Ja voin kertoa, ettei pyykkien silittäminen, koiran ulkoiluttaminen tai kaupassa käyminen tunnu koskaan niin hyvältä, kuin silloin, kun se on ansaittu tauko aivotyöskentelystä.

Minulla on vielä kaksi minuuttia aikaa kirjoittaa. Haluan kertoa, että kiireistäni huolimatta olen pitänyt yllä kotini avaruutta. On paljon helpompi sietää stressiä ja kiirettä, kun keittiön pöytä on tyhjä eikä tiskialtaassa loju viikon likaisia astioita. Suosittelen kokeilemaan!

Lisää rakkausasiaa

Viimeksi kerroin siitä, mitä rakkaus ei ole. Tänään aion kertoa siitä, mitä rakkaus minulle on. 

Se on sitä, että kun nukkuu jonkun vieressä, yrittää pysyä hereillä mahdollisimman pitkään voidakseen tuntea toisen vierellä. Tai sitä, että kun pitää lähteä, myöhästyy puolella tunnilla, kun ei vain pysty lopettamaan eteisessä suutelemista. Tai sitä, että pitää keksiä oma koodikieli ilmaisulle "oot ihana" koska on liian ällö kanssaihmisiä kohtaan kertoa sitä jatkuvasti kaikkialla kaikkien läsnäollessa.

Tietenkään rakkaus ei ole pelkkää fyysistä tarvetta koko ajan koskea ja tuntea toisen ruumiinlämpö, vaan se on myös tarvetta jakaa elämää. Lähteä keskellä yötä viemään rakkauskirjettä postiluukusta tai herätä aamulla kuudelta katsomaan, onko toinen vastannut viestiin. Se on sitä, kun kasvot kääntyvät leveään hymyyn pelkän soittajan nimen perusteella. Kun ääni tahtomattakin muuttuu naukuvaksi ja siirappi suorastaan valuu suupieliä pitkin, vaikka yrittäisikin lopettaa puhelun asiallisesti.

Se on sitä, kun ei voi mainita toisen nimeä hymyilemättä. 

Vastoinkäymisiä kohdatessa rakas on se, jonka pelkkä olemassaolo korjaa kaiken. Maailma ei kerta kaikkiaan voi olla täysin sietämätön paikka, jos kurjuutta itkee jonkun sylissä ja jos se joku vielä silittää hiuksia tai piirtelee selkään sormella kuvioita.

Rakkaus on sitä, kun sulkee oven takanaan ja alkaa heti itkeä ikävää. 

Se on sitä, että ajaa 400 kilometriä voidakseen jutella toisen kanssa puolen tunnin ajan. 

Se on sitä, että kävelee 3 kilometriä sateessa voidakseen suudella toista tämän tupakkatauolla.

Se on sitä, että on valmis menettämään perheensä ja ystävänsä voidakseen olla rakkaansa kanssa.

Se on niin paljon ja niin monia asioita, etten ikinä pysty tarjoamaan edes pintaraaapaisua rakkautta kokemattomalle. Rakkauden kyllä tunnistaa ja jos ei tunnista, ei ole ollut rakastunut. Minä olen. Toivottavasti onnistuin välittämään siitä edes pienen siivun.

Ilmainen, takuuvarmasti toimiva ja kaikille sopiva lääke stressiin

Tiedätkö jo?  Surullista on, jos et tiedä. Vielä surullisempaa on, jos tiedät, mutta et usko. 8 kirjainta, alkaa l:llä. Vaikutusta voi tehostaa y:llä tai k:lla alkavalla asialla ja kruunata vielä lämpimällä kupposella t:alkuista asiaa.

Arvausleikit sikseen.

Se on liikunta.

Se toimii niin, että otetaan yksi stressaantunut opiskelija, asetetaan hänet saman pöydän ääreen kaikkien lukemista odottavien tenttikirjojen ja kirjoittamista odottavien tehtävänantojen kanssa ja tuodaan huoneeseen yksi pissahätäänsä vinkuva koira. Liitetään yhteen opiskelijan tarve pitää tauko kaikista tehtävistä, jotka samaan aikaan huutavat hänen päässään et voi keskittyä tähän kun sinun pitäisi lukea tuota  ja koiran tarve päästä ulos. Maustetaan yhteenliittymä terveellä järjellä, joka sanoo, että opiskelija ei kuitenkaan opiskele koko iltaa. Hän voi yhtä hyvin tehdä pidemmän lenkin kuin tulla kotiin katsomaan televisiota ja ajattelemaan minun pitäisi lukea kirjoittaa etsiä puuttuvia tenttikirjoja ahdistua lisää miksi tuhlaan aikaani tähän huonoon ohjelmaan.

Lopputulos: opiskelija palaa puolentoista tunnin lenkiltä pirteänä, virkistyneenä, iloisena ja silminnähden helpottuneena. Hän on kävellessään jutellut ystävän kanssa puhelimessa ja ymmärtänyt, ettei kannata stressata niin paljon. Koira palaa lenkiltä väsytettynä ja onnellisena. Se kömpii suoraan lempipaikalleen sohvalle ja tarjoaa opiskelijalle koko yöksi tämän kaipaamaan opiskelu- tai nukkumisrauhan. Kaikki ovat onnellisia.

No entä ne päälle kaatuvat tehtävät? Olen suorittanut niistä jo lähes kaikki. Olen ollut niin tehokas, että voin hyvillä mielin käyttää loppuiltani blogin kirjoittamiseen ja turhien tv-ohjelmien tuijottamiseen.

Eikä sanaakaan siitä, että tällaista tenttiinluku- ja deadlineruuhkaa ei pitänyt päästä syntymään, kun minä niin fiksusti hoidan asiat heti pois alta...