8 kassillista vaatteita ja yksi kassillinen elokuvia

Eteisessäni on tällä hetkellä mieletön muovipussivyöry odottamassa vanhempien luokse viemistä. Toivon, ettei äiti pyörry, kun näkee, millaisen määrän roinaa olen viemässä kotiin säilytykseen. Onneksi talo on kuitenkin iso ja minulla on siellä edelleen oma huone, jossa saan lelujani ja ylimääräisiä vaatteitani säilöä. Tuntuu tavallaan väärältä omistaa tavaraa, jota en kuitenkaan käytä, mutta toisaalta olisi yhtä väärää luopua minulle rakkaista muistoista, jotka kaiken lisäksi tulevat vielä käyttöön joko minun omilleni tai sukulaisteni lapsille.

Lajitellessani tavaraa olen joutunut miettimään, mikä todella on tarpeellista. Tarvitsenko pyörövatkaimen lisäksi tavallisen vatkaimen? Tuoko drinkkilasi oikeasti mitään lisäarvoa kesällä blendatulle jäähilejuomalle vai olisiko se yhtä hyvää arkisesta maitolasista? Onko vanhoja opiskelumateriaaleja oikeasti järkevää säästää, kun en ole vielä kertaakaan palannut edes ensimmäisen vuoden muistiinpanoihin? Luopuisinko jäätelökoneesta, vaikka sen avulla saan tehtyä moninkertaisesti edullisempaa vegejäätelöä monin verroin terveellisemmistä aineksista?

No viimeinen kysymys on tietenkin helppo. Totta kai minun tulee luopua maailman suurimmasta turhakkeesta. Mutta koska sitä säilytetään pakastimessa ja minun arkkupakastimessani on aina tilaa, onko typerää luopua mukavasta, mutta elämääni haittaamattomasta esineestä vain siksi, että voisin sanoa luopuneeni siitä?

Karsiminen jatkukoon. Ja uudet tavarat pysykööt poissa.

P.S. Käytin tässä merkinnässä neljä kertaa kiellettyä konditionaalia. Aika huonosti menee. Vai onko tärkeämpää sittenkin tiedostaminen kuin orjallinen itse määritettyjen sääntöjen noudattaminen?

Päivitys minimalismihaasteeseen

Olen tämään kuun ajan yrittänyt tietoisesti kuluttaa kotoani löytyviä asioita loppuun. Aloitin helpoimmista eli pakastimesta ja kuivakaapista. Ensimmäinen tavoitteeni oli olla täydellisessä ostolakossa, mutta ensin sorruin hedelmiin ja sen jälkeen kaurahiutaleisiin, koska yrityksistä huolimatta en pysty aloittamaan aamuani millään muulla ruoalla. Pienistä ostoksistani huolimatta kuivakaapista on lähtenyt useampi lasipurkki kierrätykseen (varastoin kuivamuonani lasipurkkeihin) ja ylimmäinen hylly ammottaa jo kokonaan tyhjänä. Myös maustekaappiin saisi järjesteltyä ainakin yhden tyhjän hyllyn, vaikka pahimmillaan kaikki mausteet eivät ole mahtuneet sinne. 

Toisena aloin loppuunkuluttaa aikakauslehtiä. Minulla on erilaisia naistenlehtiä, Vegaaniliiton julkaisuja ja Kuukausiliitteitä suunnilleen metrin korkuinen pino. Osan lehdistä olen lukenut kannesta kanteen ilmestysmishetkellään, mutta etenkin tämänvuotisista lehdistä suurimman osan olen vain selaillut nopeasti. Säästäväisenä ihmisenä olen ajatellut, että lehtiä voi joskus lomalla olla kiva selailla tai että niistä voi askarrella jotakin, vaikka aarrekkarttoja tai mosaiikkirunoutta. Nyt olen kuitenkin viimein tullut siihen tulokseen, että lehdet saavat mennä ja jos joskus innostun askartelemaan, haen sitten materiaalit keräyslaatikoista. 

Koska kuitenkin pidän lehtien lukemisesta ja siitä, että saan lukea syödessäni, olen alkanut nyt lukea lehtiä oikein urakalla. En tiedä, kuinka monta viikkoa tai kuukautta menee koko kasan tyhjentämiseen, mutta ainakin edistyn useamman lehden päivävauhtia. Ja ne luetut olen kantanut suoraan paperinkeräykseen!

Kolmas projektini on käyttää loppuun kaikki hygieniatuotteet. Tässä kohtaa on pakko myöntää, että olen äärimmäisen epäkiinnostunut ihoni hyvinvoinnista ja ulkonäöstä. Olen ollut pitkiä aikoja käyttämättä kasvojenpesuaineita, kosteusvoiteita, hiustenhoitoainetta ja kaikkia ylimääräisiä kauneustuotteita kuten kuorintavoidetta tai hiuslakkaa. Olen kuitenkin saanut sellaisia lahjaksi sekä vielä kotona asuessani että omille muutettuani. Aina muistaessani olen niitä käyttänyt, mutten koskaan tehnyt esimerkiksi kosteusvoiteesta tietoista rutiinia. Nyt tavoitteeni on kuitenkin päästä eroon kaikista purnukoista ja saippuapaloista ja jatkaa sen jälkeen elämää mahdollisimman karsitulla purnukkakokoonpanolla. Haaveilen saippuapalasta, joka kävisi sekä kasvoille, vartalolle että hiuksille ja olisi vielä vegaaninen ja kosteuttava. Todennäköisesti sellaista supertuotetta ei ole edes olemassa varsinkin kun hiukseni ovat hyvin rasvoittuvat eivätkä kaipaa kosteuttavaa shampoota, mutta aion yrittää etsiä. 

Neljäs tavoite koskee ongelmista suurinta eli vaatteita. Käyn nyt vaatteitani läpi todella tarkalla seulalla ja valitsen mahdollisimman monipuolisen, mutta käytännöllisen setin, jolla pärjään parista viikosta kuukauteen. Noin pitkä aika siksi, että saisin pestyä täysiä koneellisia, vaikka käytänkin paljon sekä tummia että vaaleita vaatteita, joita ei voi pestä yhdessä. 

Kaikki loput vaatteet vien varastoon, josta haen vaatteita käyttöön vasta, kun joku käytössä olevista on kulunut loppuun ja leikattu siivousräteiksi. En usko tavoitteeni olevan ollenkaan mahdoton, koska käytän paljon samankaltaisia perusvaatteita, joista monet ovat jo todella kuluneita. Esimerkiksi monen topin tai trikoopaidan kohdalla mietin usein, pitäisikö siitä jo luopua, mutta en raaski, ennen kuin on pakko. Toivon, että ahkeralla käytöllä melkein-rikkinäiset paidat viimein pääsisivät tiensä päähän ja saisivat onnellisina lentää roskiin vasta kaikkensa annettuaan.

Hyvästi konditionaali

Eilen makasin olohuoneen lattialla väsyneenä ja surkeana, miettimässä, että minun pitäisi joogata ja pitäisi lukea tenttiin ja pitäisi tehdä jotain järkevää eikä vain lojua ja tuijottaa aivottomana tv-ohjelmaa, johon en edes jaksa keskittyä. Sitten tajusin, että ei minun oikeasti pidä yhtään mitään. Ehdin hyvin lukea tenttikirjan arkipäivinä, ketään ei kiinnosta käytänkö sunnuntai-iltapäiväni lojumiseen vai maailmankirjallisuuden klassikoiden kahlaamiseen ja jooga kuten muutakin liikuntaa olin kuluneella viikolla harrastanut jo yli tavoitteideni. Yritin miettiä, mistä tuo konditionaalipaholainen taas ilmestyi ajatuksiini? Se on pahempi kaikkia sisaruksiaan. Ei ole yhtään paha sanoa "minun pitää nyt lukea tenttikirjaa" tai "minä luen nyt tenttiin" ja sitten vain tehdä se. Erityisen suuri vaikutus tapaluokalla on, kun puhuu muille ihmisille. Jokainen varmaan tietää, että illanistujaisissa lausuttu "pitäisi mennä nukkumaan" on sama kuin "en halua lähteä, maanitelkaa minut jäämään" toisin kuin "minä lähden", johon esitettyihin vastaväitteisiin on helppo reagoida toistamalla varmaa ja vankkaa päätöstä.

Uskon, että suurin osta stressistäni johtuu siitä, mitä minun pitäisi tehdä. Loppujen lopuksi niin kovin harva asia on välttämätön. Saatan päivätolkulla ahdistua siitä, että pitäisi kirjoittaa essee, mutta lopulta kun kirjoitan sen tuntia ennen deadlinea, siitä tulee ihan yhtä hyvä kuin siitä olisi tullut ilman monen päivän ahdistumista ja siirtämistä.

Totta kai suunnitelmat aina helpottavat elämää ja on todennäköisempää, että essee tulee tehdyksi ajallaan, kun sen kirjoittamisen pitää mielessä, mutta on eri asia jossitella ja aiheuttaa itselleen turhaa mielipahaa kuin todella

Niinpä näiden alkulätinöiden päätteeksi minä aion nyt luopua konditionaalista! En tiedä, onko tämä aivan mahdoton haaste, mutta siihen pyrin.

Uskon, että tämä auttaa myös elämään hetkessä ja lopettamaan turhat "jos olisin terve"-tyyliset ajatusleikit. Totta kai joskus on kiva pohtia, mitä tekisi, jos voittaisi lotossa tai saisi unelmiensa kodin, mutta liian ahkeraan leikittynä sellainen vaikeuttaa todellisuuden arvostamista. On parempi ajatella "kun olen terve", koska se auttaa myös pitämään mielessä ne asiat, jotka suunnitelma toteutakseen vaatii.

Ortoreksiaa vai terveellisiä valintoja?

Läheisin ihmiseni sanoo välillä ruokavaliotani ortorektiseksi, koska syön niin terveellisesti. Se on todella helppoa, koska köyhänä vegaanina olen lähes kaikkien eines- ja pikaruokien, herkkujen, kasvimaitovalmisteiden ja runsassuolaisten valmiskastikkeiden ulottumattomissa. Jos saan käydä kaupassa jonkun toisen laskuun, ostan lähes yksinomaan tuoreita kasviksia ja hedelmiä, joita en omalla budjetillani ikinä saa tarpeeksi.

Siitä huolimatta ruokavaliossani on ongelmia. Ensinnäkin olen sitä mieltä, etten tarvitse niin paljon ruokaa, mitä nyt syön. Minulla ei ole tarvetta ylläpitää kehossani minkäänlaista vararavintoa tai muutenkaan olla seitsemänä päivänä viikossa täydellisesti ravittu. Eikä se päätös ole ulkonäkökeskeinen, vaikka laihtuminen tietenkin ulkonäköön vaikuttaakin. Olen täydellisen tyytyväinen nykyiseen olemukseeni, mutta samalla minua häiritsee tieto siitä, että jokainen kehoni kilo vaatii ravintoa. Jos olisin vaikka viisi kiloa kevyempi, voisin syödä vähemmän ja kuormittaa maapalloa vähemmän ja auttaa säästyneillä ruokarahoilla nälästä kärsiviä ihmisiä tai eläimiä enemmän. Tällainen ajattelutapa saattaa kuulostaa överiltä maailmanpelastushörhöilyltä, mutta on minulle itsestäänselvää.

Osittain haluni syödä vain tarpeideni verran lisää myös haluttomuuttani syödä turhia asioita, kuten valkoisia jauhoja tai karkkeja. Miksi käyttäisin rahaa lisäaineisiin ja sokeriin, kun voisin käyttää murto-osan niistä rahoista linsseihin ja ruokkia säästyneillä rahoilla yhden espanjalaisen kulkukoiran?

Tällainen välttämättömyysaate menee helposti överiksi ja johtaa siihen, että syön vain Lidlin halvinta pastaa ja itse keitettyjä papuja, joten olen ottanut avukseni ruokapäiväkirjan. Syötän ateriani ilmaiseen ruokapäiväkirjaan niin kauan, kunnes olen löytänyt itselleni sopivan ravitsemuksen rungon. Ohjelma näyttää, onko ruoassani tarpeeksi proteiinia, rasvoja, kasviksia ja kuitua. Palautteen perusteella minun on helppo syödä seuraavana päivänä vähän paremmin ja verrata yleistä oloani päiväkirjan antamiin tuloksiin. Muutaman päivän perusteella voin sanoa, että hyvin toimii! Alan sisäistää tietoja siitä, mitä pitää syödä enemmän ja mitä vähemmän ja löytää kultaista keskitietä pihistelyn ja terveellisyyden välillä. Toistaiseksi suurimmat ongelmani ovat rasvan saanti ja kalorit. Molemmat korjaantuisivat runsaasti energiaa ja hyviä rasvoja sisältävillä siemenillä ja pähkinöillä, mutta on eri asia tietää se kuin muistaa heittää niitä ruokien sekaan!

Toinen tapani olla parempi ja terveempi ihminen on pitää paastopäivä kerran viikossa. Suurin syy sille on lepääminen, sillä minun on todella vaikea asettua aloilleni ja lopettaa jatkuva puhuminen, tavaroiden järjesteleminen, urheilemisesta haaveileminen ja yleinen häsääminen. Kun energia on minimissä, rauhoittuminen on paljon helpompaa. Ensimmäisen paastopäivän pitäneenä voin kertoa, että idea on toistaiseksi toiminut juuri niin hyvin, kuin sen pitäisikin. Olin onnellisena kotona koko päivän ja jaksoin katsoa televisiota ja lukea kirjaa ilman jatkuvaa "vitsi kun voisi lähteä lenkille, pitäisikö pestä pyykkiä, leipoisinko sämpylöitä, opiskelisinko valmiiksi ensi viikon asioita"-tyylistä ajatusmyrskyä päässäni. Uskon, että kun opettelen rauhoittumaan ensin paaston avustuksella, osaan myöhemmin rauhoittua myös ilman poppakonsteja silloinkin, kun maha on täynnä ruokaa. Toivon, etten joutuisi heti lopettamaan paastoamista laihtumisen takia. Toistaiseksi minulla on vielä varaa pudottaa monta kiloa, joten se murhe ei ole onneksi ajankohtainen.

Tässä tuli ehkä kaikki uudet toimintasuunnitelmani kohti parempaa elämää. Kuulostaako pahalta? Överiltä? Hyvältä?

Vähemmän alkoholia, enemmän viherpirtelöä

Muistan ikuisesti parin vuoden takaisen kesäpäivän, kun olin totuttelemassa kiinteään ruokaan viikon mehupaaston jälkeen. Meillä oli ystäviä kylässä ja korkkasin kylmän omenasiiderin. Vaikka se oli suosikkimerkkiäni ja olin kuvitellut, että se maistuisi maailman parhaalta usean päivän paastoamisen ja parin päivän kevyen syömisen jälkeen, se maistuikin imelältä ja väärältä. Lahjoitin lähes täyden tölkkini ystävälle ja valmistin itselleni kiivistä, banaanista ja lehtiselleristä pirteän vihreän pirtelön. Istuin onnellisena alkoholia juovien ystävieni keskellä pirtelö kourassa ja olin autaan onnellinen kuin hyvässä nousuhumalassa.

En muista siitä päivästä muuta, enkä muista, kuinka monta päivää minulla kesti innostua taas alkoholista, epäterveellisestä ruoasta tai ruuasta ylipäätään (olisin halunnut syödä vain smoothieita ja juotavia keittoja), mutta niin kuitenkin tapahtui, sillä nyt olen tässä ja muistelen tuota viherpirtelön päivää kaiholla.

Viikko sitten tähän aikaan olin krapulassa ja yritin muistella edellistä iltaa. Saamieni tietojen mukaan minut oli kannettu nukkumaan yhdeksältä illalla ja heräsin uudelleen juhlimaan kahdelta yöllä. Kahden jälkeiset tunnit muistan, yhdeksää edeltäviä tunteja en.

Aloin muistella edellisiä ryyppykertojani ja totesin, etten muista koko vuodelta kuin yhdet juhlat, joissa en olisi menettänyt muistiani. Lisäksi liian monena kertana aiheuttanut läheisilleni harmia möläyttelemällä tyhmiä asioita tai olemalla huolehtimiskunnossa.

Siinä morkkiksessa päätin, että nyt loppui. Vaikka 90% ihmisistä päättää lopettaa juomisen krapulasta kärsiessään, minä tiesin, että se päätös pitää.

Seuraavana päivänä kirjasin lupaukseni säännöt ylös: kesäkuun loppuun mennessä saan juoda max 4 annosta alkoholia / 12 tuntia. Tuntien laskeminen aloitetaan ensimmäisen juoman korkkaamisesta. Jos siis olen vaikka mökillä, voin juoda yhdeksältä aamulla terästettyä kahvia, päivällisen ja lounaan yhteydessä oluen (0.33), jälkiruoaksi snapsillisen likööriä ja illalla kymmenen jälkeen saunomisen ja illanistumisen yhteydessä kaksi puolen litran siideriä.
En harkinnutkaan absolutismia, koska ongelmani ei ole tissuttelu, vaan humalahakuinen juominen. Nautin suunnattomasti lasillisesta viiniä ruoan yhteydessä eikä siitä ole minulle mitään haittaa, mutta pullo viiniä illanistujaisissa tarkoittaa blac outtia ja pahaa krapulaa.

Toivon, että krapulaton elämä tuo minulle morkkikselta säästymisen lisäksi enemmän terveitä päiviä, uusia vapaa-ajanviettotapoja ja että se opettaa minut olemaan sosiaalinen selvinkin päin.

Ryhdistäytymisen päivä

Tämä oli se päivä, jona hermolomani loppui ja jouduin tosissani suunnittelemaan tulevia viittä kuukauttani. Pelkäsin tätä päivää ja sitä, mitä yliopiston sivujen selaaminen toisi tullessaan, mutta selvisin yllättävän hyvin. Uskon pystyväni selviämään keväästä. Pakko myöntää, että olen edelleen hyvin peloissani, mutta toisaalta koko maailma on minulle avoinna. Jos työtaakka on liian suuri, jätän vain kursseja pois. Jos fyysiset ylirasitusoireet palaavat, lepään enemmän. Jos elämä tuntuu kurjalta, eristäydyn vain pariksi päiväksi kotiin hyvän kirjan tai tv-sarjan pariin. Mikään ei voi olla maailmanloppu. 

Lukujärjestyksen tekemisen lisäksi tänään oli ensimmäinen päivä, kun söin ajatuksella ja kehoani kunnioittaen. Vielä muutama joulupipari kummittelee pöydällä, mutta kun ne on syöty, tämä asunto kokee pitkän herkkulakon. Olen varma, että oloni on niin hyvä erityisesti kunnollisen ruoan takia. 

Minulla ei ole minkään asian suhteen pilkuntarkkoja suunnitelmia, mutta yritän silti elää mahdollisimman fiksua ja terveellistä elämää. Se tarkoittaa vähemmän alkoholia, huonoja hiilihydraatteja ja sokeria ja enemmän ulkoilua, kehonhuoltoa ja rauhoittumista. Minun on ollut todella vaikea oppia lepäämään ilman krapulaa, mutta vihdoin alan nauttia rennosta olemisesta muulloinkin kuin sydämentykytyksen niin pakottaessa. 

Kaiken kaikkiaan minulla on erittäin hyvä olo tulevaisuudesta. Toivotaan, että tämä pysyy!

Uusi vuosi ja tunnustuksia

Uusi vuoteni alkaa vihreällä roomanlehtisalaatti-banaanismoothiella ja blogin kirjoittamisella. Sopisin shaalini kanssa hyvin naistenlehden kanteen esimerkiksi siitä, että uusi elämä pitää aloittaa heti eikä huomenna ja että elämäntapamuutoksia helpottaa blogin kirjoittaminen.

Siksi onkin tunnustettava, että huolimatta kaikista aiemmista puheistani ja suunnitelmistani epäonnistuin täysin elämän yksinkertaistamisessa. Sairastuin ylikuntoon, burn outiin, rasitusvammoihin ja kaamosmasennukseen kaikkiin sekaisin ja samaan aikaan, toisiin lievemmin ja toisiin vakavammin. Olin monta viikkoa täysin toimintakyvytön ja makasin vaan sängyssä hajamielinen televisiontuijotus ainoana viihteenäni. 

Siitä voisi päätellä, että en minä kovin hyvä ole organisoimaan asioitani ja elämääni. Vaikeampi juttu onkin selvittää, mikä oikeasti on tärkeää ja mihin energia kannattaa käyttää. Selvästi valitsin syksyllä aivan liian monta asiaa tärkeiksi ja jatkossa pitää kyetä karsimaan. 

Toivon, että pääsen vielä askeettiseen kolooni asumaan. Olisi helpompaa keskittyä olennaiseen, kun häiriötekijöitä ei olisi. Vai onko se vain epätoivoinen yritys järjestellä maailma käsiteltävään muotoon? Kasvaisiko kuilu ostoskeskusihmisten ja erakkominän välille liian suureksi, jos karsisin elämästäni kaiken ei-ehdottoman-välttämättömän? Monille niin on käynyt. Minusta olisi pelottavaa, jos en pystyisi käymään ruokakaupassa tai vaatekaupassa ahdistumatta paniikkikohtaukseen asti. 

Ehkä sellaiseen tarvitaan vähän enemmän kuin askeettisesti sisustettu opiskelija-asunto. Ehkä erämökki kinttupolun päässä ja epäsosiaalinen etätyö. Niitä asioita minulta ei löydy, vaikka välillä haluaisinkin.