Olen todennut, että onneni koostuu hyvin yksinkertaisista asioista kuten lenkkeilystä, halaamisesta, nauramisesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Vielä vuosi sitten saatoin helposti istua viisi tuntia tietokoneen ääressä ja valittaa sitten, kun en ehdi enää lukemaan kirjoja enkä kirjoittamaan proosaa tai runoja. Tietokoneaikani ei suinkaan kulunut uutisten lukemiseen, pohdiskelevan blogin ylläpitämiseen tai edes kovin järkeviin foorumeihin. Välillä saatoin googlailla toista tuntia halvinta mahdollista kosketusnäyttötietokoneen suojakalvoa, välillä lukea puolikiinnostavia foorumikeskusteluita. Kun avasin samaan aikaan monta ikkunaa, saatoin kyllästymättä viettää sosiaalisessa mediassa puoli päivää. Sillä aikaa kun luin vähän blogeja, selasin sähköposteja, kommentoin foorumeiden turhiin täytekeskusteluihin tai googlasin esineen X edullisinta ostopaikkaa, joku aina lisäsi Facebookiin uuden tilapäivityksen ja sitten pällistelin sitä. Tietenkin joskus löysin jotain hyödyllistä: nauroin monta minuuttia hauskaa juttua, kirjasin reseptikirjaani hyväksi osoittautuvan ruokaohjeen, tilasin oikeasti tarpeelliseen esineen puolet markettihintaa edullisemmin tai sain kutsun ystävän syntymäpäiväjuhliin. Kuitenkin suurin osa ajasta kului täysin hukkaan.
Turhaan aikaani kulutin myös esimerkiksi samojen esineiden jatkuvaan siivoamiseen, vääränlaiseen opiskeluun ja murehtimiseen asioista, joille en voi mitään.
Aikaa kului myös epämääräiseen "ei minkään tekemiseen" jonka kaikki varmaan voivat joskus allekirjoittaa. Se on sitä, kun illalla tajuaa päivän kuluneen täysin hukkaan. Ei ole tehnyt mitään hyödyllistä itsensä tai maailman eteen (esimerkiksi tiskannut, urheillut, poiminut roskia maasta), muttei ole nauttinutkaan elämästään. Sellaiset päivät ovat kaikkein pahimpia. En minä koskaan kadu hauskanpitoa tai rakkaan kanssa sängyssä vietettyä päivää, vaan nimenomaan onnettomia tai täysin neutraaleja päiviä.
Kunnolla haluni tehdä jokaisesta päivästä merkityksellinen heräsi vasta reppumatkailun myötä. Todettuani, että rakastan pelkästään rinkan kanssa matkustamista, pohdin todella, haluanko tehdä sitä loppuelämäni. Olisi helppoa työskennellä kesät Suomessa ja elää loppuvuosi tien päällä edullisemmissa maissa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että pidän pysyvästä tukikohdasta (kodista) ja tietyistä rutiineista. Niinpä olen jo monen vuoden aikana yrittänyt tehdä jokapäiväisestä elämästäni rentoa ja helppoa kuin repun kanssa matkaamisesta.
Reppureissaus on siinäkin mielessä erittäin hyvä lähtökohta jokapäiväiselle elämälle, että minä en koskaan halunnut tuhlata aikaa turhuuteen ollessani uudessa maassa. Matkustusvauhtini oli aina niin intensiivinen, että viivyin yhdessä kaupungissa korkeintaan kolme päivää. Ei puhettakaan, että olisin lojunut hostellihuoneessa selaamassa Facebookia tai nysvännyt paikallisbussissa kännykän kanssa. Imin itseeni elämää ja maailmaa jokaisella valveillaoloni hetkenä. Samalla tavalla haluan elää Suomessakin. Ihmetellen ihmisiä ja luontoa ympärilläni. Vaikka kävelisin joka ikinen päivä saman lenkin, se näyttää silti aina erilaiselta. Kasvit muuttuvat, vastaantulijat vaihtuvat, säät ja vuodenajat kiertävät epäsäännöllistä kehäänsä ja varmistavat, että näkemäni maisema ei koskaan ole kahta kertaa samanlainen.
Ehdottoman huomioitavaa on kuitenkin se, että välillä täysin tyhjänpäiväinen laiskottelu on pelkästään tarpeellista. Noin kuukauden mittaisten matkojeni loppuvaiheilla huomasin haaveilevani elokuvateattereista, romaaneista kotisohvalla tai vain päämäärättömästä lojumisesta ihan omassa sängyssä. Joskus aivot pitää vain päästää lepotilaan. Ei voi vastaanottaa maailmaa, jos ei välillä prosessoi näkemäänsä ja kokemaansa. Väitän kuitenkin, että vaikka olen muutamassa vuodessa kehittynyt huimasti, käytän silti edelleen liian paljon aikaa turhaan olemiseen ja liian vähän elämiseen. En halua kertoa lapsenlapsilleni, että opiskeluaikanani en tehnyt oikein mitään. Haluan kertoa, että kävin mahtavia keskusteluja, tein kymmenien kilometrien mittaisia metsälenkkejä, kirjoitin runoja ja luin romaaneja vaikka jouduin pelkästään opiskelun vuoksi lukemaan ja kirjoittamaan monta tuntia päivässä. Haluan voida kertoa, että minä elin ja olin onnellinen enkä että minä katsoin telkkaria ja elämä oli ihan ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti