Rakkausasia

Aina kun listaan elämäni tärkeimpiä asioita, rakkaus on listalla ensimmäisenä. Kuitenkin nyt kun minun pitäisi osata tiivistää ajatukseni rakkaudesta inhimillisen mittaiseksi tekstiksi, olen ihan hukassa. En minä tiedä, mitä rakkaus on. En osaa määritellä sitä enkä aina edes tunnista itse, olenko rakastunut vai en. Sen sijaan tiedän, mitä rakkaus ei ole. Ehkä siitä on hyvä lähteä.

Rakkaus ei ole yhtä kuin parisuhde. Parisuhde on sopimus yhdessäolosta ja usein varsinkin ensimmäisten seurustelukuukausien ajan kiintymys on enemmän lihallista halua, ihastumista, yhteisiä harrastuksia tai samanlaista huumorintajua kuin varsinaista, syvää rakkautta. Vastaavasti vuosikymmeniä naimisissa ollut pariskunta saattaa olla yhdessä pelkästä tottumuksesta tai yleismaailmallisesta rakkaudesta, jolla yhteiset vuodet ovat kietoneet heidät toisiinsa. 

Tietenkin uskon, että rakkaus ja parisuhde voivat kävellä käsi kädessä. Uskon siihenkin, että suhteen osapuolet voivat välillä kulkea omia reittejään ja palata silti rakastuneina yhteiselle polulle. Tästä päästäänkin seuraavaan ajatukseeni:

Rakkaus ei kahlitse, parisuhde kahlitsee. Kahlitsemisella en tarkoita sitä, että elämä loppuu parisuhteeseen. Tarkoitan sitä, että rakastaminen ei estä ketään matkustamasta kuukaudeksi reppureissaamaan Aasiaan tai lähtemään vuodeksi vaihtoon Australiaan. Rakkaus ei ole riippuvainen fyysisestä yhdessäolosta ja tekemisestä, parisuhde on. Tietenkin tästä saa ja pitääkin olla eri mieltä. Minä en voisi elää kaukosuhteessa, mutten myöskään kutsua rakkaussuhteeksi avioliittoa, joka perustuu yhteiseen asuntolainaan ja lastenhoitoon todellisen yhdessäolohalun sijaan. 

En halua kuulostaa siltä, että vastustaisin parisuhteita. Tarkoitan vain sitä, että minusta on kamalaa pelätä rakkautta kuin se olisi vankila, josta ei ole ulospääsyä. Olen aina vierastanut sellaista käsitystä, että puoliso (kyllä, nyt päästiin jo avo- ja avioliittoihin, koska vasta niissä todellinen arki tulee vastaan) on mukana kaikessa päätöksenteossa ja sanoo viimeisen sanan matkustamisesta, sisustuksesta, lemmikeistä ja vaikka töistä. 

Tältä erää viimeinen käsitys, jonka haluan kumota, on ehkä vastalauseita herättävin:

 Rakkaus ei ole vähenevä voimavara, josta riittää vain yhdelle kohteelle kerrallaan. Tarkoitan tietenkin sitä, että voin rakastaa kahta, kolmea, neljää tai vaikka viittätoista ihmistä samaan aikaan, enkä silti rakasta ensimmäistä yhtään sen vähempää. Yleensä lemmikeistä, lapsista, ystävistä tai perheenjäsenistä puhuttaessa kaikille on itsestäänselvää, ettei äidin rakastaminen ole pois isältä tai kissan rakastaminen pois koiralta. Kuitenkin heti, kun kuvioon lisätään romantiikka, kaikki muka muuttuu päälaelleen. Totta kai on vaikeampaa olla parisuhteessa viidentoista ihmisen kanssa samaan aikaan, mutta kuten jo aikaisemmin kerroin, parisuhde =/= rakkaus. 

En tiedä, kykeninkö yhtään avartamaan rakkauskäsitystäni, mutta ainakin yritin. Kysymyksiä saa esittää.