Pahoittelen harhaanjohtavaa otsikkoa. Blogini ei ole tarkoitus kertoa imperfektissä, kuinka luovuin sohvastani, vaan toimia oppaana sohvasta - passiivisesta eskapismiin ja laiskotteluun vajoamisesta - yli pääsemiseen. Kaikkein tärkeimpänä oppaana toivon tämän toimivan itselleni. Kun kirjaan ylös ajatuksiani, konkreettisia saavutuksiani ja toiveitani, tavoite pysyy selkeämpänä mielessä ja sitä kohti on helpompi kulkea.
Yksinkertaistettuna minä haluan vähentää siivoamiseen, tavaroiden järjestelyyn, television katseluun ja turhanpäiväiseen internetissä roikkumiseen käytettävää aikaa ja saada sitä lisää ihmissuhteiden ylläpitämiseen, koiran kanssa leikkimiseen, urheiluun ja lukemiseen.
Ajatus tavaroiden, huonekalujen ja turhan laiskottelun vähentämisestä ei suinkaan ole minulle uusi, mutta aion myöhemmin kertoa polustani alkumetreiltä lähtien. Tällä hetkellä olen pisteessä, jossa pohdin, tarvitsenko todella leivänpaahdinta tai naistenlehtikokoelmaani ja luopuisinko mieluummin sateenvarjosta vai sadetakista.
Suurin ristiriita yksinkertaistamisessa on ekologinen elämänkatsomukseni. Jos nyt luovun esineestä X, joudunko kahden vuoden päästä ostamaan tilalle uuden? Jos myyn tai lahjoitan esineen X pois, voinko olla varma, että vastaanottaja käyttää sen loppuun eikä siivousvimmassaan heitä vain roskikseen, vaikka minä olisin sitä voinut vielä käyttää?
Sohvattomuus-projektini on joukko pieniä palasia, joista toivon tämän blogin avulla kykeneväni rakentamaan selkeän kokonaiskuvan. Sellaisen, jossa minä istun avaran kotini lattialla toisella puolellani koira ja toisella ystävä, joka mielihyvin viettää kanssani aikaa turhuudesta riisutussa ympäristössä ja keskittyy olennaiseen - onnelliseen elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti